BLOGIT

Kohti hyväntuulista sädekehää

Tiistai 8.8.2017


Alexander-tekniikassa tarkastellaan tapaa, jolla käytämme itseämme: miten liikumme, reagoimme, toimimme arjessa ja koordinoimme omaa toimintaamme. Tällä on vaikutuksia mm. ryhtiin, hengityksen vapauteen, tarkkaavaisuuteen, toimintamme laatuun sekä henkiseen hyvinvointiin.
Raskausaika, synnytys ja pienen lapsen hoitaminen ovat kaikki elämänvaiheita, joissa tavalla, jolla käytämme itseämme, on korostunut merkitys. 
Kuka tahansa lasta odottanut, synnyttänyt ja hoitanut nainen tietää, miten helposti oma oleminen tuntuu välillä epämukavalta, kivuliaalta tai jännittyneeltä. Aina se ei tunnu edes reilulta – marttyyrin sädekehä on ihan käden ulottuvilla.

Tapaa, jolla käytämme itseämme, voidaan kehittää ja hioa myös raskausaikana. 

Monet raskauteen liittyvät vaivat liittyvät kohdun kasvamiseen, painon lisääntymiseen ja hormonaalisiin muutoksiin, mutta merkityksellinen epämukavuutta lisäävä tekijä voi olla myös tapa, jolla käytämme itseämme arkisissa puuhissamme. Vaivaton istuminen, tasapainoinen seisominen ja keveästi liikkuminen voivat tuntua kaukaisilta haaveilta. Yllättävän harmillista. Tämä on kuitenkin asia, johon pystymme vaikuttamaan. Sitä tapaa, jolla käytämme omaa kehoamme, voidaan kehittää ja hioa myös raskausaikana. Näiden asioiden opettamiseen Alexander-tekniikan opettajat ovat käyneet vähintään kolmevuotisen koulutuksen.

Mitä paremmin itse voin, sen helpompi minun on hoivata muita.

Olen opettanut Alexander-tekniikkaa 15 vuotta. Työssäni olen usein huomannut, että naisten ja varsinkin äitien on usein vaikea laittaa omat tarpeensa etusijalle. Vasta syvällisempi kurkistus siihen tapaan, jolla ohjaamme itseämme, saa monet oppilaat havahtumaan: mitä paremmin itse voin, sen helpompi minun on hoivata ja huolehtia myös ympärilläni olevista ihmisistä.

Raskausaika on luonnostaan prosessi, jossa huomio kääntyy kohti itseä. Se on luonteva aika kiinnittää huomiota myös siihen, miten tulemme käyttäneeksi itseämme. Hyödyt ovat moninaisia ja laaja-alaisia: oma ja lapsen hyvinvointi kasvaa, jaksaminen saa piristysruiskeen, suhtautuminen elämään saa uusia ulottuvuuksia ja varsin usein fyysiset hankaluudet helpottavat.

Marttyyrin sädekehää ei tarvita. Hyväntuulisuus on ihan käden ulottuvilla.

Avainsanat: Alexander-tekniikka, raskausaika